Kirkon tulevaisuus on seurakuntalaisen varassa

Kirkon tulevaisuuskomitean mietinnössä vuodelta 2016 (http://kappeli.evl.fi/kkoweb.nsf/c7f32a5129224528c2256dba002d78f0/e3cb4b616646125ec2258050002951a4/$FILE/Kirkon%20tulevaisuuskomitea_Mietint%C3%B6.pdf ) yksi keskeinen uudistusehdotus koskee vapaaehtoistoimintaa.

Seuraavassa on suoria lainauksia mietinnöstä. Niiden lukeminen saattaa hengästyttää, mutta on sen väärti. Seurakunnissa niitä voisi käyttää esim. poimimalla sopivia lauseita toiminnan esitteisiin tai seurakunnan tiloihin ja niihin yhteyksiin joissa vapaaehtoistoiminnasta keskustellaan.

Käänteentekevin uudistus olisi toteutuessaan se, ettei seurakuntien elämä olisi enää työntekijöiden järjestämää ja toteuttamaa vaan seurakuntalaiset olisivat mukana tasavertaisina toimijoina. Kyse olisi työntekijäkeskeisen ja organisaatiolähtöisen seurakuntaelämän astumisesta kansalaisyhteiskunnan maailmaan.” (s. 23)

Suurin yksittäinen tulevaisuuskomitean tavoittelema uudistus on organisaatiolähtöisestä ja työntekijäkeskeisestä ajattelusta luopuminen. Seurakuntalaisia ei tule nähdä seurakunnan ja sen työntekijöiden työn kohteina, sillä seurakuntalaiset ovat seurakunta. Siksi heille on annettava nykyistä suuremmat vapaudet elää ja toimia kirkossa, kantaa vastuuta seurakunnastaan ja käyttää sen tiloja. Tämä edellyttää sekä luottamukseen perustuvaa ilmapiiriä että osallistumista ja vapaaehtoistyötä rajoittavien esteiden kartoittamista ja raivaamista, oli esteissä kyse sitten ajattelu-tavoista, rakenteista tai tietojärjestelmistä.” (27)

Yksittäisten askelten ohella tarvitaan kuitenkin syvempää seurakunnan olemukseen liittyvää ajattelutavan muutosta: siirtymistä työntekijäkeskeisestä ja virkamiesmäisestä ajattelutavasta seurakuntalaislähtöiseen ajatteluun. Tämä on tärkeää myös siksi, että kirkon työntekijämäärän laskiessa tulevina vuosikymmeninä vastuun seurakuntien elämästä ja kirkosta on siirryttävä yhä voimakkaammin seurakuntalaisille.” (41)

Kirkon toimintakulttuurin uudistaminen kiteytyy pitkälti kysymykseen siitä, mikä on seurakuntalaisten rooli seurakunnassa.” (48)

Seurakuntalaisten roolin uudistamisessa lähdetään siitä, että seurakunnat eivät ole yhdistyksiä tai palveluntarjoajia, jotka järjestävät toimintaa ja elämyksiä ulkopuolisille henkilöille, siis seurakuntalaisille. Tavoitteena on avata seurakuntalaisille mahdollisuus elää ja toimia seurakunnassa ja sen tiloissa tavoilla, jotka palvelevat seurakunnan tarkoitusta ja tehtävää sekä heidän omia toiveitaan ja tarpeitaan. Seurakuntalaiset halutaan näin ollen muuttaa toiminnan kohteista toimijoiksi. Samalla työntekijöiden ja seurakuntalaisten suhde muuttuisi asiakassuhteesta kumppanuus-suhteeksi.” (49, 50)

Kyse ei ole siitä, että seurakuntalaisilta vaadittaisiin jotakin tai että heidän täytyisi olla aktiivisia toimijoita voidakseen olla kelvollisia seurakuntalaisia. Kirkon tulee kunnioittaa jokaisen jäsenensä jäsenyyttä ja tapaa olla seurakuntalainen. Samaan aikaan kirkko kuitenkin tarvitsee enenevässä määrin niitä seurakuntalaisia, joilla on mahdollisuuksia kantaa vastuuta seurakunnan tehtävistä ja toiminnasta. Heidän kohdallaan on kyse vapaaehtoistyöstä.

Suomessa on totuttu siihen, että seurakunnan toiminnasta huolehtivat palkatut ammattilaiset. Tämä on kirkon kannalta rikkaus, sillä ammattilaisilla on erinomaiset edellytykset seurakunnallisten tehtävien hoitamiselle ja kehittämiselle. Samalla seurakunnissa on kasvettu liialliseenkin työntekijäriippuvuuteen, mikä on rajoittanut paitsi vapaaehtoistyötä myös yleisemmin seurakuntalaisten toimintamahdollisuuksia. Näin seurakuntalaisten vastuu seurakunnasta on kutistunut, eivätkä edellytykset yhteisöllisyyden syntymiselle ole olleet otolliset.

Samaan aikaan kirkon taloudesta huolestuneet painottavat vapaaehtoistyön olevan tulevaisuuden kannalta välttämätöntä, mikäli kirkko haluaa säilyttää toimintansa nykyisen monipuolisuuden ja laajuuden. Ilman vapaaehtoisia seurakuntien toiminta kuihtuu.

Kirkoissa, joiden taloudelliset resurssit ovat huomattavasti Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa niukemmat, koko toiminta on jouduttu rakentamaan seurakuntalaisten varaan. Tällaisia kirkkoja ovat esimerkiksi Viron kirkon kaltaiset eurooppalaiset vähemmistökirkot ja nopeasti kasvavat afrikkalaiset kirkot. Toisaalta, sama ilmiö on todellisuutta myös monissa suurissa ja perinteisissä Keski-Euroopan, Britannian ja Pohjois-Amerikan kirkoissa, joten kyse ei ole yksinomaan taloudel-lisista resursseista vaan kirkon olemuksesta.

Seurakuntalaisten keskuudesta löytyy paitsi intoa ja auttamishalua myös runsaasti erilaista ammatillista ja yksilöllistä osaamista ja kokemusta. Tästä huolimatta monet vapaaehtoistyön tehtävät ovat hyvin yksinkertaisia ja vaatimattomia, mikä ei ole omiaan lisäämään motivaatiota tai tehtävien palkitsevuutta.” (50, 51)

Ennen kaikkea muutosta vaaditaan asenteissa ja mielikuvissa, sillä seurakuntalaisten roolin muutos edellyttäisi myös seurakunnan työntekijöiltä uuden roolin omaksumista. He eivät olisi enää ensisijaisesti työalansa työn toteuttajia vaan sen suunnittelijoita, koordinoijia ja johtajia, resurssien järjestäjiä sekä vapaaehtoisten rekrytoijia.

Uudistushalua löytyy monista seurakunnista, mutta joskus yritykset voivat törmätä paitsi kielteisiin asenteisiin myös konkreettisiin esteisiin, joiden merkitys voi olla yllättävänkin suuri. Jos esimerkiksi seurakuntalaisille ja kesätyöntekijöille ei voida virkavastuukysymysten vuoksi antaa tunnuksia kirkon internet-järjestelmiin, yritys kasvattaa vapaaehtoistyötä ja vastuuttaa seurakuntalaisia pysähtyy alkuunsa, sillä niin monet tehtävät ovat tänä päivänä kiinni sähköisistä työvälineistä.

Joissakin tapauksissa esteeksi voi nousta pelko tai luottamuspula. Seurakunnat eivät välttämättä uskalla jättää tilaisuuksia seurakuntalaisten vastuulle tai antaa toimitilojen avaimia heille. Tämä ei liity ainoastaan vapaaehtoistyön mahdollisuuksiin vaan laajemminkin seurakunnan elämään. (51)

Seurakuntalaisten toiminnanvapauksien avaaminen on vapaaehtoistyötä suurempi kysymys. Ei riitä, että seurakunnissa yritetään järjestää erilaisille seurakuntalaisille sopivaa toimintaa. Seurakuntalaisilla tulee olla mahdollisuus toimia oma-aloitteisesti seurakunnassa ja sen tiloissa, kunhan toiminta sopii seurakunnan luonteeseen ja tehtäviin. Tässä kirkkoherran rooli ja vastuu on keskeinen. Jos seurakuntalaisten idea on hyvä, työntekijöiden tehtävä on tarjota heille puitteet ja tarvittava apu idean toteuttamiseen.

Kansainvälisiltä sisarkirkoilta saadut havainnot osoittavat, että mitä enemmän seurakuntalaiset saavat tilaa, mahdollisuuksia ja vastuuta, sitä vahvemmin he sitoutuvat seurakuntaansa ja kirkkoonsa ja kokevat ne merkityksellisiksi.

Vaikka työntekijät ovat tärkeitä, kirkko ja sen elämä eivät kuitenkaan ole heidän varassaan. Tulevaisuuden seurakuntien ei tule olla paikkoja, joissa työntekijät järjestävät seurakuntalaisille toimintaa ja tapahtumia. Niiden tulee olla seurakuntalaisten muodostamia yhteisöjä, joissa eletään ja toimitaan yhdessä.” (52)

– – – – – – –

Nämä tulevaisuuskomitean mietinnön ajatukset ovat vakavia ja vaativat keskimäärinkin ottaen radikaaleja muutoksia siihen miten seurakuntien työntekijät ja organisaatio suhtautuu seurakuntalaisiin ja heidän osallistamiseen kaikkeen toimintaan. Matka on pitkä ja se on mahdollisuuksia ja toivoa täynnä. Sen voi aloittaa yksi tai kaksi seurakuntalaista, Jeesus on kolmantena heidän kanssaan.

Hannu Paavola

(kirjoitus on julkaistu lokakuussa 2019 kotimaa24:n lukijablogeissa)

One Response

  1. Hannu Paavola on entinen Kansanlähetyslikkeen työntekijä, entisen kirkon lähetyskeskuksen johtaja ja sittemmin Kirkkohallituksen ulkomaan osaston virkamies. Hänen ajatuksilleen vapaaehtoisvastuusta seurakunnassa taustaa luonee Kansanlähetyksessä ollut pietistinen rohkea ajatus pienryhmien merkityksestä (seurakunta seurakunnassa). Vaikka Hannun kokemus seurakuntatyöstä lienee melko suppea hänellä näyttää olevan hieno näköala seurakunnan hengelliseen tehtävään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *