Kirjoitettu Keiteleellä 26.1.2021
Isä rakensi. Minäkin rakennan varmasti niin kauan kuin käsi heiluu. Kun ei ole varaa uusiin kattopelteihin löysin kakkoslaatua jostakin etelä Suomesta. Tienviitassa lukee Hämeenlinna. Jostakin syystä pysäytän risteykseen. Peräkärry on täynnä peltiä, samoin Transitin takaosa. Hannu ja Päivi Kaila muuttivat Hämeenlinnaan, tajuan. Auton keula kääntyy tielle. Tämä risteys muutti elämäni. Tällä tiellä oli Jeesuksen jalanjäljet.
Nuorena rukoilin kerran sängyssäni illalla: Jumala, ota minut käyttöösi. Menen sinne minne sinä viet. Tuosta hetkestä on kulunut jo 30 vuotta, enkä vieläkään ollut missään hengellisessä työssä tai toiminnassa mukana. Aikoinaan päätin, minusta tulee kirkon työntekijä. Ei tullut. Ovet pysyivät kiinni vaikka yritin teologiseen ja Sisälähetysseuran opistoon. Jäin kotiin jatkamaan maataloutta ja karjanhoitoa. Hyvä niin. Kutsumus ammatti tämäkin. Viimeiset vuodet ovat kuitenkin olleet kuin tikkua työntäisi kynnen alle. Tuntui, että jokin muutos tähän pitäisi saada.
Hannu ja Päivi asuivat Keiteleellä samalla kylällä. Heidän poikansa fanitti maataloutta ja traktoreita. Otin hänet töihin ja opetin maatilan työt ja koneiden käytön. Näin tutustuin Kailojen perheeseen. Hannu oli helluntaiseurakunnan pastori Keiteleellä nyt Hämeenlinnassa. Soitan tienpäältä Hannulle: Tule vaan. Kotona ollaan. Tervetuloa!
Kun on rupateltu kuulumiset ja ilta on jo pitkällä, teen lähtöä. Hei, nyt vielä rukoillaan sinun puolesta. Päivillä on hieno armolahja, hän rukoilee kielillä ja selittää oman puheensa. Hänen kauttaan tulee seuraavat sanat: Jouko, nyt alkaa elämässäsi uusi vaihe. TARTU TOIMEEN! Kaikki, mikä on tähän mennessä ollut on PÄÄOMAA TULEVAA VARTEN! Tartu toimeen! Kun kohtaat ihmisiä, KUUNTELE! Sano sitten ne sanat, mitkä minä sinulle annan. TYÖN MIELEKKYYS PALAA!
Nuo kehotuksen ja lupauksen sanat ovat profetiaa ja niiden toteutuminen alkoi seuraavana päivänä ja jatkuu edelleen. Kun rukous loppui, olin kuin puulla päähän lyöty. Hapuilin vaatteeni päälle ja syöksyin ulos vain heipat mutisten. Päivi huusi parvekkeelta perääni: Siunausta matkaan tai jotakin sellaista.
Hämeenlinnan ja Keiteleen välimatka on 330 km. Muistan matkasta sen verran, että itkin koko matkan. Kyyneleet valuivat jatkuvana virtana ja olotila oli aivan ihmeellinen. Soitin jotakin hengellistä cd:tä uudelleen ja uudelleen. Jälkeenpäin en muista mitä kappaleita siinä oli, enkä edes myöhemmin löytänyt sitä kun olisin halunnut kuunnella.
Mitä sitten tapahtui? Kun odottaa 30 vuotta, niin kyllä tietää, mihin toimeen on ryhdyttävä. Tarina on pitkä, eikä se vielä ole tullut päätepisteeseen. Ehkä pieninä palasina sitä voisi sanoitella. Jos joku haluaisi lukea. Otsikkona voisi olla vaikka Valmiit askeleet…
Jouko Kukkonen
2 vastausta
Kyllä joku haluaa lukea, kiitos kun Joke jaat tuota kokemaasi😊 voisiko kokemaasi kuvata sanoilla kivikkoinen, kärsivällisyyttä vaativa, pitkien vuosien odotus, väsynyt ja turtunut olo, kyselyä, odottamista.. Jotain niin tuttua itsellenikin. Kaiken takana, edessä, vieressä, päällä ja kaiken aikaa kuitenkin Jumala. Hän suunnittelee tarkasti päiväsi ja tehtäväsi🙏Hartain rukoukseni on että minäkin kulkisin vain ja ainoastaan Jumalan tarkkaan viitoittamaa tietä.
Sinä Jouko olet hyvänä esimerkkinä siitä, mitä Jumalan työ on: palvelemista, Jumalan, Taivaallisen Isämme, kanavana olemista rukouksin, sanoin ja kätten töin. Tämä on monin verroin parempaa kuin mitä kukaan meistä osaa itse suunnitella. Olet nyt sillä paikalla, mihin sinut on johdatettu. Siunausta minäkin sinulle kaikessa toivotan ja pyydän.