SAARNA

Työssäni virastomestarina jouduin joskus kohtaamaan suuria haasteita. Työni oli muiden palvelemista ja mitä paremmin siinä onnistuin, niin sitä vaivattomammin sujui muiden työ. Sain sitten kerran kutsun vaihtaa työtehtäväni lyhyeksi ajaksi seurakuntaan. Lopulta kävi niin, että sain olla kirkon hengellisessä työssä hiukan pitempään.

Sain tällöin mahdollisuuden pitää myös joitakin saarnoja. Havaitsin pian, että hyvän saarnan pitäminen on melkoinen haaste. Lopulta se on johtanut siihen, että suorastaan rakastan sitä tehtävää.

Yksi suuria ilonaiheita nyt on, kun saan kutsun kirkkoherralta siihen palvelutehtävään.

Luen ensin kaikki tuon pyhän tekstit. Mieluisinta olisi tietysti valita teksti itse. Sellaisesta paikasta, jonka kokee kulloinkin itselleen ajankohtaiseksi. Nyt annetaan valmis teksti, josta saarna tulee pitää. Haastetta lisää se, että tuo teksti on usein ihan liiankin tuttu. Raamatun sana on siitä kuitenkin ihmeellinen, että siitä kyllä löytyy aina jotain uutta. Joten haaste innostaa, kun tietää, että jotain uutta tulee annetustakin tekstistä vielä löytymään.

Kaikkein ensimmäiseksi pyydän esirukousta ystäviltä. Esirukouksen ratkaisevaa merkitystä ei varmaankaan osaa ottaa huomioon sellainen, joka ei ole saarnapönttöön koskaan noussut. Tuottaa myös suurta iloa, kun saa kertoa monille ystäville, joita kirkossa ei koskaan näe, että saarnaan silloin ja silloin. Näin voin saada jopa naapureitakin kuuntelemaan. Saarnaa pitäessä ja valmistaessa voin erityisesti huomioida heitä

Aluksi kirjoitan käsin saarnatekstin Raamatusta. Siinä kirjoittaessa usein avautuu yksi erityinen asia, mikä koskettaa jokaista ja on sillä tavalla käytännöllistä, että sen voi kukin omassa elämässään elää todeksi. Rakennan sitten kaiken tuon yhden asian ympärille. Usein olen joutunut ikään kuin kamppailemaan Jumalan kanssa. Kamppailu tulee siitä, että itse jään sanan alle. Joudun usein kyselemään, miten tämä tietty asia minun kohdallani oikein onkaan.

Saarnatessani voin sitten kuulijat viedä samaan taisteluun ja varsinkin paikalle, jossa yhdessä saamme kohdata Vapahtajamme rakkauden.

Tässä on saarnan vaikein kohta ja suurin merkitys. On hieno tehtävä, kun saa olla evankeliumin ihanaa sanomaa julistamassa ystäville. Mitään muuta niin merkityksellistä tehtävää en tiedä ja kirkon hengellisessä työssä tämä mahdollisuus on aina käsillä. Se on kuitenkin tilanne, jossa oma minä tulisi kyetä laittamaan syrjään ja jossa vain Jeesuksen rakkaus voisi päästä kohtaamaan sydämiä.

Siinä käydään aina suurin ja vaikein kamppailu. Oma minä, kun on kuitenkin se kaikkein rakkain.

Saarnatessa erityisesti olen kokenut sen, ”etten elä enää minä vaan Kristus minussa”.

Saarnan jälkeen tuo rakkaus vasta oikein tulee ilmi, kun huomaa, miten vajavaisesti osasin taas kerran evankeliumin yksinkertaisen asiaa jakaa. Osasivatkohan kuulijani siihen kuitenkaan heti tarttua ja sen omakseen ottaa.

Koen olevani etuoikeutettu, kun saan valmistaa saarnaa riittävän pitkän ajan ja prosessoida tekstiä oman elämäni läpivalaisun kautta. Syventyä jokaiseen sanaan ja niiden alkuperäiseen merkitykseen. Saarnan valmistus antaa paljon enemmän aineksia kuin siinä koskaan ehtii muille jakamaan. Saarnan valmistus antaa hengelliselle elämälleni oikein piristysruiskeen. Pääsen siinä oppimaan paljon uutta ja sen kaiken kiteyttäminen eläväksi saarnaksi on suuri ja hieno haaste.

Saarnan jälkeen saatan saada kiitoksia. Silloin olisi hienoa, jos voisi saada kiitokset kahden kesken ja samalla voisin kysyä: ”oliko siinä jotain, joka erityisesti kosketti”.

Pekka Veli Pesonen

Heinolasta